Homma alkoi tietenkin ihan normaalisti siten, että koneeni Helsingin päässä oli myöhässä 2 tuntia ja vaihtoaika Lontoossa seuraavaan koneeseen reilu tunti.Vissiin en sitten ehtinyt siihen koneeseen vaan sain odottaa uutta. Palkkioksi odottamisesta Brittish Airways tarjosi minulle sämpylän ja mehun. Odotin Heathrown kentällä koko ajan jännittyneenä pommi-iskua, eikä käynyt aika ollenkaan pitkäksi. Jännitystä lisäsi se, että Finskin koneessa olin saanut voittoarvan, joka oikeutti paikkaan koneen ainoan terroristin näköisen muslimiehen vierestä. Mies ei puhunut matkan aikana onneksi sanaakaan vaan teki tietokoneellaan uusia terroristisuunnitelmia.
Pääsin jossain vaiheessa ihan elävänä ja levänneenä Hong Kongiin, jossa minua odotti ystäväni Burgitta. Saapuessani Hong Kongiin oli sopivasti illallisen aika ja pääsin heti testaamaan mukavan sushibaarin. Muuten sushin syönti jäikin sitten vähemmälle, koska Burgitan mielestä minun oli ehdottomasti maistettava kaikkia mahdollisia kiinalaisruokia. Vaikka osa ruuista olikin ihan hyviä ja on aina kiva tutustua toiseen ruokakulttuuriin, sain ihan tarpeekseni tofun eri versioista ja muista ihmeellisistä klöntsistä.
Hong Kongissa oli kuuma. Ihan liian kuuma. Olin seurannut Hong Kongin säätiedotuksia pari viikkoa ennen sinne lähtöäni ja joka ainoa päivä satoi. Kuulemani mukaan pitikin sataa, koska ”sadekausi” on meneillään. Niiden neljän päivän aikana, jotka vietin kaupungissa ei satanut pisaraakaan vettä, vaan aurinko paahtoi täydeltä terältä. Ei tullut kylmä. Onneksi en myöskään pakannut hellevaatteita mukaan...
Kaupunkina Hong Kong on hieno, suuri ja toimiva. Kävin kaikissa Burgitan ehdottamissa turistipaikoissa ja otin kohteliaasti reilun määrän valokuvia. Hong Kongin saaren huipulta ”peakilta” olikin ihan mukavat näkymät kaupungin yli. Halusin myös nähdä kaupunginosan, jossa myydään erilaisia mereneläviä kotieläimiksi. Otin innoissani kuvia muovipusseihin pakatuista kultakaloista ja kysyin oppaaltani Alfredilta typeriä kysymyksiä, kuten syövätkö kiinalaiset kultakaloja =). Löysin myös hauskan kuvakulman, jossa seinän molemmilla puolilla myydään tuoretta kalaa. Tosin toisella puolella fisut eivät ole niin liikkuvaisia.
Kiinalaiset ovat pieniä. Tullessani Burgitan kanssa ensimmäisen kerran hänen kotiinsa sisään hänen isänsä (burgitta asuu vanhempiensa kanssa, koska HK:ssa on kallista asua) tervehti meitä iloisesti ja heti seuraavaksi hän tuijotti minua ja totesi, että en taida mahtua heidän vierashuoneensa sänkyyn nukkumaan ja että minut pitää varmaan laittaa lattialle nukkumaan. Ei onneksi tarvinnut, olen aika kompakti. Tapasin myös Burgitan pienen ystävän, joka on suomifani ja rakastaa muumeja.

3 kommenttia:
Moi Heidi!
Mä vihdion linkittäydyin sinne linkedinniin, mutta se vaikutti ihan liian asialliselta paikalta. Siirryin sitten facebookiin ja oon melkein addiktoitunut. :) Tuu säkin sinne! Kiva, kun perustit tän blogin! Miltä Australia näyttää? Millainen sää siellä on? Täällä on ilmeisesti viikon lämpimin päivä, eli loppuviikoksi odotettavissa kylmää... Mulla on enää ens viikko töitä, joten sitten olisi syytä alkaa helteetkin. Kertoile pian kuulumisiasi!
Eliisa
Näytät ihan jättiläiseltä honkkareiden vieressä. :)
Joo! Se on niin kuin kuvan tarkoituskin =) Alunperin kirjoitin blogiin, etta etsi kuvasta hikinen jattilainen, mutta poistin sen kun en heti saanut kuvia ladattua blogiin.
Lähetä kommentti