tiistai 31. heinäkuuta 2007

Ihan pihalla

Kyllä voi olla vaikeaa selvittää ihan perusasioita, jos ne vaan on järjestetty eri tavalla kuin Suomessa. Tarvitsen luennoille luentomateriaalikirjan, readerin. Havaitsin tämän ensimmäisillä luennoilla kun kaikilla oli edessään iso kasa paperia. Kukaan ei missään vaiheessa kertonut meille vaihtareille mitään tällaisesta, enkä ollut tietenkään valmistautunut luennoille mitenkään. Opinto-orientaatio keskittyi aiheisiin Miten kuuntelen luennoilla (älä surffaa netissä tai lataa biisejä ipodiin) ja Milloin kannattaa tehdä muistiinpanoja. Kukaan ei missään vaiheessa kertonut mitään perusasioita kuten missä voi printata ja mitä materiaalia tarvitsen kursseja varten.

Valtaisan luentomateriaalin lisäksi tarvitsen muutaman kirjan. Menin näppäränä opiskelijana hakemaan kirjoja kirjastosta, jossa minulle kerrottiin, että tarvitsemaani kurssikirjaa on kirjastossa kolme kappaletta, yksi yölaina ja kaksi kahden tunnin lainaa. Kysyin että mistäs kirjastosta saan pidemmän laina-ajan kirjan ja kirjastotäti ohjasi minut menemään kirjakauppaan hankkimaan omani hintaan $130. Mutsis. Kurssimateriaalissa kuulema muutenkin kannustetaan opiskelijoita ostamaan kurssikirjat, niistä saa sitä paitsi 15% alennustakin. Hitsin hienoa. Päätin olla ilman kirjaa ja kytätä jonain päivänä yölainaa.

Kirjasto, josta etsin kirjoja oli ihan dille. Ei tietoakaan mistään aakkosten mukaan järjestämisestä. Kirjat oli järjestetty joidenkin outojen värikoodien ja numerosarjojen yhdistelmällä ja mulla meinasi mennä hermo kun en millään tajunnut mistä muka löydän tarvitsemani kirjan. Miksi vain Euroopassa osataan järjestää asiat loogisesti? Löysin tarvitsemani kirjan vasta paikallisen opiskelijan avulla.

Päätin luopua valitsemastani "sopimukset" -kurssista ja vaihtaa sen paljon mielenkiintoisempaan Art Facultyn (humanistinen?) "sukupuolikulttuuri ja identiteetti"-kurssiin. Onneksi tämä onnistui ja nyt pääsen kaveeraamaan humanistihippien kanssa hienolle kampusalueelle. Koska kansainvälisen oikeuden kurssikin tuntuu tylsältä ja vaikealta harkitsen vielä tänä iltana, jos vaihtaisin sen esimerkiksi "noitavainot euroopassa" -kurssiin. Toivottavasti oma tiedekuntani hyväksyy nämä semioikeustieteelliset opintoni. =)

Yritin ystävystyä kosmetologiksi opiskelevan huonekaverini Corinnan kanssa kysymällä häneltä haluaisiko hän tehdä minulle ilmaisen manikyyrin. Kuulema onnistuu. Hienoa. Se voi olla palkkio minulle esim. siitä, että olen kuunnellut nyt kolme yötä huonekaverini ja hänen poikaystävänsä elämöintiä. Corinna on myös siivonnut huomattuaan, että minä en ihan hirveästi pidä sikasotkusta.

Ajattelin viettää tulevan viikon valtaisan lukupakettini ja suklaakeksien ääressä. Saan huomenna kyllä saksalaiselta ystävältäni Franilta uuden Potterin luettavaksi ja se saattaa hieman haitata opiskelua ja sosiaalista elämää. Ei voi mitään. Torstaina on myös Cocktail Party, jota varten joudun hankkimaan bilevaatteet, koska luonnollisestikaan 20 kg:n matkatavaralastiin ei mahtunut korkkareita ja juhlavarusteita.

5 kommenttia:

Asta kirjoitti...

hei, ihan kuin siellä ei olisikaan enää ihan niin shittiä kuin aikasemmin! havaitsen pientä positiivisuutta tekstissäsi :D kivaa! Se noitakurssi kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta ja voi olla hyödyllistä tietää miten sen ajan oikeusjärjestelmä toimi. Ota se.

Mä lähden huomenna metsään viideksi päiväksi syömään vegaaniruokaa ja pyyhkimään takapuoleni vissiin männynoksiin. Rinkan varusteisiin ei kuulemma tarvitse myöskään kuulua saippuaa tai muita kauneuden/terveydenhoitotuotteita. Meidän porukka karkottaa varmaan alueen kaikki villieläimet ja muut retkeilijät kun ollaan viikko ilman dödöä... Tulee varmaan melko kivaa. salakuljetan ehkä kasvopyyhkeitä.

H kirjoitti...

Saako ottaa tampooneja vai pitääkö käyttää sammalta?

Anonyymi kirjoitti...

Mikä on luentomateriaalikirja? Siis joku kansio, jossa on monisteita valmiiksi vai mikä?

Kiva jos sulla on oma ilmainen kosmetologi siellä. :)

Asta kirjoitti...

mä pidän peukkuja ettei menkat alkais. en meinannu ottaa siis tampooneja koska tässä hifistelyssä ei ekstragrammoja siedetä! Ja ne pitäis kantaa sieltä pois... Siis jos käy huonosti niin käytän turvevaippoja. Me ollaan niin ekoja. Tosin kaikki on pakattu miljoonaan muovipussiin...

Asta kirjoitti...

en aina tajuu että kirjottelen tänne sulle kaikkien nähtäväksi. Ihan jees.