maanantai 23. heinäkuuta 2007

Kuumavesipullo ja luennot

Pääsin eroon yökylmyydestä! Löysin kaupasta kuumavesipullon ja nukuin koko yön heräämättä välillä kylmään. Ilo se on pienikin ilo. Vieraiden kodissa kun ei voi oikein valittaa lämpötilasta, varsinkaan kun ei itse maksa mitään sähköstä.

En ole vieläkään löytänyt kämppää. Täällä on sellaiset huonemarkkinat menossa, että oksat pois. Kiinalaiset opiskelijat tekevät rahaa tällä ikävällä tilanteella, enkä minä ole valmis maksamaan mitä tahansa jostain kuppaisesta huoneesta keskellä ei mitään. Katselin eilen vuora-asuntojen hintoja, eivätkä ne olleet niin pahoja. Ärsyttää, että kalustetuista huoneista vedätetään niin paljon.

Luennot alkoivat eilen. Ei kiinnosta yhtään keskittyä, kun pitää koko ajan ajatella asuntoasiaa. Kiinnostaisi itseasiassa enemmän lähteä takaisin kotiin, jossa kaikki asiat ovat paremmin. Olen tälläkin hetkellä luennolla, mutta en ole kirjoittanut ainuttakaan riviä muistiinpanoja. Aivan sama. Täällä on n. 130 opsikelijaa, joista ainakin 100 käytää läppäriä. Meteli on niin kova, että sekin osaltaan haittaa keskittymistä.

Austaliassa on vääränpuoleinen liikenne ja luultavasti jalankulkioita ei kuulu varoa. Olen meinannut jäädä auton alle jo kymmeniä kertoja, kun en ajatuksissani muista katsoa oikeaan suuntaan ylittäessäni tietä ja vaikka muistaisinkin, ei tietä kannata ylittää jos yksikään auto on "liian" lähellä. Autoilijat lähinnä vain kiihdyttävät nähdessään jonkun ylittävän katua.

Jotain hyvää tässä alkaneessa viikossa kuitenkin on. Enää ei myrskyä ja lämpötilakin on n. +15c! Jee! Kiitos auringonpaisteesta.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea uudesta vesipullosta :) Toivottavasti asunto löytyy pian, ettei tarvitse kärvistellä ja voi keskittyä nauttimaan uudesta paikasta.

Anonyymi kirjoitti...

kuumasta sellaisesta siis :P

Asta kirjoitti...

mäkin vedin kuumavesipullo jaloissa melkein koko talven siellä epsanjassa. En ollut todellakaan ennen tajunnu että se on oikeasti käyttöesine ja vieläpä erittäin hyödyllinen sellainen eikä vain höpönpöpö muoviteollisuuden lisätuote. Kun pitä vielä villasukat jalassa niin pullo ei polta ihoa :D