torstai 26. heinäkuuta 2007

Yliopisto

Melbournen yliopisto sijaitsee näppärästi melkein keskustassa. Lähes kaikki tiedekunnat, tai niiden rakennukset sijaitsevat kivalla, melkein 200 vuotta vanhalla hienolla kampuksella. Niin siis lähes kaikki, voinettekin arvata mikä tiedekunta sijaitsee kampusalueen ulkopuolella - juu kyllä, just se. Oikeustieteellinenkin sijaitsi kampuksella vielä muutama vuosi sitten, mutta ei enää. Oikeustieteellisen tiedekunnan, tai law schoolin hienon vanhan rakennuksen ja ruusutarhan ovat vallanneet jotkut pirun humanistit ja nyt oikis sijaitsee valtavassa talohirviössä. Alla kuvissa vanha ja uusi oikis.





Kampusalue on kiva ja haluaisin viettää mielelläni aikaa siellä. Täytyy ruveta kaveeraamaan hippien kanssa. Voin myös ruveta vaikka urheilemaan, mutta ei nyt hätäillä.

Täällä oikiksen opetus on kaikissa kursseissa kurssimuotoista. Luennoilla on pakko käydä ja opetukseen pitää osallistua. Kurssin aikana kirjoitetaan essee tai tehdään muita töitä ja lopuksi on koe. Kaikki kurssit jalkuvat koko lukukauden niin että kaikissa aineissa on viikkotunteja syksystä jouluun. Kuulostaa ainakin ideana paremmalta kuin Helsingin yliopiston oikiksen meininki. Saa nähdä millaista on käytännössä. Tällä viikolla oli kaikkien valitsemieni kurssien tutorial-luennot. Onnistuin käyttämään läppäriä kaikilla tunneilla ja kirjoittelemaan blogia ja sähköpostia. Hyvä minä!

Ei kommentteja: