Homma etenee

Sain esseeni valmiiksi melkein ajoissa. Toivottavasti kelpaa, enkä joudu kirjoittamaan sitä uudestaan. Oli kyllä melko haastavaa kirjoittaa 5000 sanan essee englanniksi, kun ei ole suomeksikaan joutunut niin pitkiä tekemään.

Opetus täällä on tältä lukukaudelta loppunut ja nyt vietetään lukulomaa. Joudun tekemään 2 koetta marraskuun lopussa ja vielä yhden esseen. Pitikin mennä valitsemaan gender-opintoja. Kyllähän niitä oli ihan hauska lueskella ja jutella ryhmätunneilla, mutta esseekysymykset ovat niin vaikeita, etten tajua niistä mitään. Varmaan oli ihan hyvä syy siihen, miksi ne halusi sille kurssille 3. vuoden arts-opiskelijoita =)

Bileitä on tänä viikonloppuna riittänyt. Heti torstaina kun olin saanut esseeni valmiiksi, menin halloween-bileisiin. Tarkoituksena oli juoda muutama siideri ja seurustella ihmisten kanssa. Puihinhan se suunnitelma meni, kuten saattoi odottaa... Perjantaina sitsattiin. Tai ei sitä oikeastaan voi sitsaamiseksi kutsua, mutta vietettiin Scnadinavia clubin formal dinneriä. Hauskat juhlat! Olin lähettänyt järjestäjille (antin minulle toimittamia) sitsilauluja, joiden joukosta he olivatkin poimineet yhden suomalaisen laulun. Syynä oli ilmeisesti se, että se näytti lyhyeltä. Kappale oli tietenkin "isä viinaan kuoli". Melkein hävetti. Kaikki tietysti kysyivät, että mitä sanat tarkoittavat.



Vietin eilen toipumispäivää ja kävin käyskentelemässä "vaihtoehto"-kaupunginosassa, Brunsvickissä. Kävelin kadulla ja huomasin poikajoukon puuhaavan jotain outoa keskellä katua. Kurkkasin, mitä tapahtuu ja huomasin, että pojat suihkuttivat spray-maalia muovipussiin ja imppasivat sitä sen jälkeen. Tyypit eivät tietenkään tykänneet siitä, että kyyläsin heitä vaan kävivät kovin vihamielisiksi. Jouduin pelastautumaan second hand -kauppaan ja katsokaa mitä sieltä löytyi, melkein tekee mieli ostaa nuo:

Luomisen tuskaa

Yritän kirjoittaa täällä 5000 sanan esseetä naisiin kohdistuvasta ihmiskaupasta ja siihen liittyvästä prostituutiosta. Tarkoituksena on verrata Suomea ja Australiaa keskenään. Tarkemmin sanottuna Victorian osavaltiota, koska osavaltioilla on omat lakinsa, vaikka ihmiskauppaa koskeva lainsäädäntö onkin sitten kaikkia koskeva liittovaltion laki. Ei niin yllättäen olen todennut, että 5000 sanaa on ihan hitosti. Tähän mennessä mulla on noin 1000 sanaa ja mun mielestä siinä on jo paljon asiaa. En tiedämillä ihmeellä raavin kokoon loput 4000 sanaa. Pitää varmaan ruveta copy-pasteamaan jotain YK:n ihmisoikeusjuttuja sinne.

Eilen yrittäessäni kirjoittaa jotain Australian prostituutiosta surffailin monilla eri sivustoilla. Bordellin pitäminen on Victoriassa ihan laillista ja bordellit mainostavatkin itseään netissä kuin autokaupat ikään. Tämä paikka on ihan lähiympäristössä. http://www.dailyplanet.com.au/
Välillä mietin kirjastossa, että ihmetteleeköhän joku miksi surffailen bordellien sivustoilla. Tein tutkimusta. Kiinnostaisi käydä myös haastattelemassa prostituioituja, vaikka jotain Ruotsista tullutta parikymppistä tyttöä ja kysyä miksi se haluaa huorata Melbournessa. Varmaan rahan takia.

Melbourne lämpenee taas pariksi päiväksi. Huomiseksi on luvattu +34c. Ajattelin ottaa kaiken ilon päivästä irti rustaamalla kirjaston kellarikerroksessa esseetäni. Ehkä käyn lounaalla ulkona.

Sää - ai mää vai?

Melbournen sää vaihtelee ihan uskomattoman paljon. Eilen oli hellepäivä, +27 astetta lämmintä, auringossa aivan paahtavaa ja yömyöhäänkin vielä lähes +25 astetta. Vietin iltaa eräällä kattoterassilla pilvenpiirtäjien keskellä siemaillen siideriä ja nauttien kaupungin äänistä ja valoista. Oli oikein mukavaa ja lämmintä. Tänään sai kuitenkin herätä aivan toisenlaiseen kaupunkiin. Kymmeneltä aamulla oli alle 15 astetta ja pirskatin kylmä. Päivällä satoi ja nyt illalla kun tulin kotiin, meinasi kädet jäätyä. Piti pukeutua taas moneen kerrokseen ja vetää takki päälle.

Täällä ei tosiaankaan tiedä, pukeutuako shortseihin vai talvitakkiin. Saman päivänkin aikana sää vaihtuu kuin Helsingissä ikään ja lämpötila tippuu helposti 10-15 astetta. Suomalaisena minun varmaan pitäisi olla tottunut tähän, mutta kun olen täällä semisti "loma"-fiiliksellä, niin en ota uskoakseni. Luulen, että sain flunssani reilu viikko sitten kun lähdin pelkällä hameella ja t-paidalla yliopistolle ja aamun hellepäivä muuttuikin kurjaksi ja kylmäksi sadepäiväksi.

Kävin eilen uudestaan optometrian laitoksella näyttämässä silmiäni. Sain luvan laittaa piilarit päähän ja kutsun saapua parin viikon päästä tarkastukseen. Tyypit epäilevät vieläkin, että silmäni ovat ylirasittuneet piilareiden käytöstä ja ovat sitä mieltä, että minun tulee vähentää käyttöä reilusti. Ei olisi pitänyt mennä kertomaan totuutta siitä, että käytän piilareita vähintään 10 tuntia päivässä...

Olen menossa huomenna vaahtobileisiin. Melbournen yliopiston insinööriopiskelijat järjestävät jossain hotellissa tämän tapahtuman ja tähän mennessä sinne on myyty jo yli 800 lippua. Minusta tuntui hieman, että alan olla jo yli-ikäinen vaahtobileiisiin, mutta ostin silti lipun. Saattavat olla viimeiset vaahtobileet minun opiskeluaikanani. Edellisissä vaahtobileissa, joissa olin 8 vuotta sitten oli oikein hauskaa. Uskon, että vaahto on yhtä hauskaa edelleen.

Body Contact

Olen oppinut tähän mennessä jo suunnilleen väistämään autoja ja ohittamaan ihmiset vasemmalta. Olen myös oppinut, että ihmisiä ei kiinnosta kuulumiseni, vaikka he jatkuvasti kysyvätkin ”How are you” tai hassulla tavalla ”how are you going”. No siis jatkuvasti tietenkin kerron olotilastani ja kuulumisistani ja hämmentyneet ihmiset joutuvat kuuntelemaan sairaskertomustani, mutta... Yksi asia, jota en ole vielä sisäistänyt on body contact. Jopa eräs RUOTSALAINEN huomautti eilen, että te suomalaiset ette osaa ottaa kontaktia tervehtiessänne. Uhrasin asialle monta ajatusta ja kyllä, se on aivan totta. Ei meillä ole tapana pussailla ja halailla sellaisten ihmisten kanssa joista tiedämme vain nimen tai hyvä jos sitäkään. Äiti on opettanut varomaan ventovieraita.

Olen tähän mennessä opettelemalla oppinut halaamaan ja pussaamaan omia kavereitani, mutta vieläkään en tee sitä automaattisesti, enkä todellakaan vieraiden ihmisten kanssa. Kavereideni kanssakin joudun aktiivisesti ajattelemaan ”no niin kohta ollaan lähietäisyydellä, mene halaamaan, äläkä jää tönkkönä seisomaan liian kauas. Muista pussata molemmille poskille” tai ”tämä haluaa heti pussata, mutta vain yhdelle poskelle” ja sitten ruotsalaiset; vain kunnon halaus. Missä on kaikki suomalaiset, joiden mielestä on ihan oikein sanoa vain moi ja pönöttää epäsosiaalisen näköisenä miten haluaa??! Onnistuin järkyttämään erään ranskalaisen tytön kääntäessäni katseeni pois tervehdyksen jälkeen kun hän oli jo aloittanut pusurituaalinsa. Tyttö luuli, että jotain on todella pahasti vialla. Kyllähän minä tiedän, että ranskalaiset aina pussaavaat poskille, mutta minulla oli tekemistä, enkä tullut ajatelleeksi tätä. Puolustauduin sillä, että olen suomalainen.

Ei pidä käsittää väärin, halaaminen ja pussaaminen ovat mielestäni oikein kivoja juttuja, mutta olen niin juntti että tämän sisäistäminen yleisenä tervehdysmuotona kestää. Minusta tuntuu, että näytän ihan dorkalta kun väkinäisesti yritän halailla ja pussailla vieraita ihmisiä, mutta nyt olen päättänyt ottaa seuraavaksi missiokseni tämän opettelemisen, niin, että en enää ole se ainoa juntti, joka pelkää kosketusta. Kun tulen takaisin täältä, koskettelen sitten teitä kaikkia oikein urakalla. Varokaa vaan.

Röökaajat

Ennen WA:an lähtöäni muutin uuteen kämppään. Tuli oli niin sanotusti perseen alla ja piti tehdä hätiköityjä päätöksiä. Päätin muuttaa tänne lähes ydinkeskustaan yhteen ihan ok kämppään. Tullessani katsomaan asuntoa ensimmäistä kertaa, asunnon omistaja, puoli vuotta sitten oikiksesta valmistunut Tony, oli ilmeisesti juuri siivonnut täällä ja oli muutenkin ihan ok. Alakerrassa, yksiöön verrattavissa olevassa tilassa asui tai asuu vieläkin saksalainen pariskunta. En silloin huomannut mitään röökinhajua (ihme), mutta nyt myöhemmin minulle on paljastunut, että Tony on ketjupolttaja ja polttaa sisällä. Myös alakerrassa asuva saksalanen heebo polttelee täällä. Tämän koko porukan lisäksi täällä asuu vielä jenkkipoika, joka myös totta kai tupakoi... Ja minä kun niin tykkään tupakan hajusta =)

Muuttaessani tänne, jouduin heti maksamaan vuokran Tonylle. Yritin ehdottaa tilisiirtoa, mutta Tony halusi käteistä. Kävi ilmi, että hän oli aivan auki ja välittömästi annettuani rahaa hänelle, hän suuntasi kauppaan ostamaan tupakkaa ja halpaa viiniä ja veti kännit ja rupesi polttamaan ketjussa. Tony oli ollut puoli vuotta sitten Thaimaassa juhlimassa valmistumistaan ja kaatunut siellä moottoripyörällä ja viettänyt sen jälkeen "saikkua" isin rahoilla ja nyt oli ilmeisesti rahahanat menneet kiinni. En tiedä mitä niiden kahden viikon aikana, jotka vietin WA:ssa tapahtui, mutta kaikeksi onneksi Tony on nyt löytänyt töitä, eikä dokaa ihan joka yö. Tupakointi ei ole vähentynyt. Pitää varmaan itsekin ruveta röökaamaan ja ottaa ilo irti sisällä tupakoimisesta.

Leivoin eilen pullaa. Oli kova tarve puuhata jotain "koti-juttuja". Kutsuin ystäväni Janneken pullalle ja hän lupautuikin tulemaan kahdeksan aikaan, mutta sanoi, että tarvitsee sitten myös illallisen, koska ei ehdi syödä sitä muualla. (toisilla on tarve saada kunnon illallinen joka ilta) Jouduin sitten kokkaamaan myös illallisen, eikä Janneke sen jälkeen tietenkään mitään pullaa jaksanut syödä. Nyt mulla on sitten iso kasa korvapuusteja odottamassa syöjiä.

Juoksuhaudantie-kirjassa on muuten hauska tarina tupakan polttamisesta (löytyy myös DVD:n extroista). Kannattaa lukea.

Takaisin Melbournessa

Ensimmäinen viikko semester breakin jälkeen on mennyt vauhdilla. Semester breakin jälkeen kaikki tuntuvat suunnittelevan loppuaikaa täällä ja puhumalla kaikesta kuten se pian olisi jo ohi. Mietin itsekin, että pitäisikö luopua tästä kämpästä lokakuun jälkeen ja matkustella vuokrarahoilla. Alan olla sitä mieltä, että se saattaisi olla oikein hyvä idea. Taidan kysyä kaveriltani Franilta, jos voin kipata kamani hänen kämppäänsä siksi aikaa kun lähden sukeltamaan pohjois-Aussilaan. Olen vissiin ollut superlaiska koulun kanssa viimeiset kolme kuukautta. Nyt pitäisi olla esseitä valmiina ja ruveta toden teolla valmistautumaan kokeisiin. Ihan eppää, että täällä ei ole mitään "vaihtariaineita" vaan joudun ihan oikeasti opiskelemaan. 2000 sanan essee englanniksi tuotti jo suurta tuskaa, en tiedä miten selviän 5000 sanasta. En varmaan selviäkään ja siksi ei ehkä kannata edes aloittaa. En aio viettää loppuaikaa täällä istumalla kirjastossa.

Pidimme viime keskiviikkona Scandinavia dinnerin. Minä ja tanskalainen Mai kokkasimme kasvisruokaa, koska Mai on kasvissyöjä. Tarjolla oli Main feta-avokado-salaatti, peruna-purjososekeitto ja jälkkäriksi pannukakkua hillon ja kerman kera. Hyvin upposi vieraisiin.

Olen elänyt silmätulehdukseni kanssa nyt yli kolme viikkoa. Olen käynyt lääkärillä kahdesti ja saanut kahdet eri tipat. Ei ole vielä auttanut. Tänään kävin silmätarkastuksessa optometrian laitoksella. Siellä sanottiin, että ärsytys saattaa johtua siitä, että silmäni eivät enää kestä piilareita ja että saatan joutua luopumaan niiden käytöstä tai ainakin vähentämään käyttöä rajusti. Epäilen, että he olivat väärässä. Sain uuden ajan viikon päähän piilarisovitukseen. Tällä aikaa en saa käyttää piilareita ollenkaan. Itsetuntoni kärsii. Toivon kuitenkin, että silmäni palaavat normaaliin kuosiinsa ja ihmiset lopettavat "Oletko itkenyt" -kyselyt. Silmätarkastuksessa myös todettiin, että näköni on huonontunut reippaasti. Joudun hankkimaan pullonpohjalasit.

Hyvät uutiset eivät loppuneet siihen. Onnistuin myös sairastumaan tänään, tai oikeastaan eilen illalla. Iltapäivällä oli jo sellainen olo, että päässä vippasi. Ostin purkillisen C-vitamiinia ja ajattelin ottaa sitä yliannostuksen. Vedin napaani myös särkylääkkeitä. Ihme, miten ne voivatkaan parantaa oloa!

Western Australia (WA)

Ensimmäiseksi: Western Australia -reissu oli paras ikinä tekemistäni reissuista!

Australia jakautuu 6 osavaltioon ja muutamaan territorioon. Melbourne, jossa minä opiskelen sijaitsee Victorian osavaltiossa, suunnilleen kaakkois-Australiassa. WA-reissu suuntautui nimensä mukaan Länsi-Australiaan (WA). WA on kooltaan Australian suurin osavaltio. Jotain koosta kertoo se, että rajojen sisään mahtuisi muutama Britannia. WA:ssa asukasluku on n. 2 miljoonaa, joista 1,5 milj. asuu osavaltion pääkaupungissa Perthissä. Muissa osissa asukkaita on vain kourallinen ja suurin osa WA:sta onkin melko autiota erämaata.

Aloitimme reissun Perthin kaupunginosasta Fremantlesta. Olin ensimmäinen henkilö, joka saapui Fremantleen hostelliin, jossa meidän oli määrä tavata. Tämä johtui pelkästään siitä, että olin viimeinen, joka varasi lentoja ja sain tietenkin parhaat lennot. Lento Melbournesta Perthiin kesti n. 3,5 tuntia, välimatkaa kaupungeilla on reilu 3000km. Välillä etäisyyksien hahmottaminen Australiassa hieman ontuu, koska kaikki on niin älyttömän kaukana. Joka tapauksessa olin Fremantlessa hyvissä ajoin heti aamulla ja minulla oli hyvin aikaa hankkia tarvitsemiani varusteita alkavalle reissulle. Koska aikaa tuntui olevan liiankin hyvin, lähdin hostellin asukkaiden kanssa (joihin tutustuin paikan päällä) irkkubaariin rentoutumaan. Viiden aikaan totesin, että on aika lähteä ostamaan varusteita, mutta kappas, kaikki vaatekaupat olivat menneet viideltä kiinni. Vissiin en ostanut sitten vaatteita. Ruokakauppa oli onneksi auki kuuteen ja saimme ystäväni Janneken kanssa ostettua neljän päivän maastomuonat.

Varsinainen reissu alkoi maanantaiaamuna 17.9 hostellin alakerrasta. Pakkasimme rinkkamme, teltat, kylmäboxit ja ruuat valmiiksi ja odottelimme vuokraminibussin saapumista. Tällä aikaa kello tuli yhdeksän ja huomasin tilaisuuteni koittaneen; juoksin läheiseen vaatekauppaan ja ostin itselleni shortsit. Jee! En joutunut olemaan farkuissa koko reissua =)

Bussi oli pakattuna ja valmiina lähtöön puoli kymmenen aamulla ja sen kunniaksi Perthissä, Australian aurinkoisimmassa kaupungissa rupesi satamaan. Kahden ensimmäisen päivän aikana ajoimme pääasiassa kohti pohjoista (eli ala-Australiasta ylöspäin ;)) tarkoituksena oli ajaa reilut 1200km. Ensimmäinen pysähdyksemme oli lounastauko jonkin lammen vieressä, jossa eli jotain esihistoriallista mönjää. Lounas oli maittava, mönjä ei tehnyt minuun vaikutusta. Seuraava pysähdyksemme oli viinakauppa, jossa ryhmänvetäjä kehotti kaikkia ostamaan tarvitsemansa alkoholin. Pian tämän jälkeen leiriydyimme pysähdyspaikalle maantien varteen ja valmistimme illallisen trangioilla. Leiripaikalla oli aivan käsittämättömän pimeää, enkä minä tietenkään ollut ostanut suositeltua otsalamppua, koska ajattelin pärjääväni minimagliten kanssa. Puh pah. pärjäsin sitten pimeässä miten pärjäsin. Pimeässä näkemistä ei mitenkään helpottanut silmälasit, joiden kanssa jouduin tuskailemaan, koska silmäni voivat huonosti. (Silmätulehdus ei ole helpottanut muuten vieläkään, enkä jaksa mennä uudestaan lääkäriin). Maastoillallisen jälkeen pesimme ruokailuvälineet ja valmistauduimme yöpuulle. Ryhmänvetäjä Aaron kehotti nukkumaan taivasalla makuupusseissa, koska WA:ssa ei koskaan sada. 10 minuuttia tämän jälkeen alkoi rankkasade. Pystytimme teltan ja nukuimme sateenropinassa muutaman tunnin. Herätys seuraavana aamuna oli jo kello 5.

Seuraavana päivänä jatkoimme bussimatkaa ja pysähdyimme ihmettelemaan muinaisen merenpohjan muovaamia Pinnacleseja. Illalla saavuimme seuraavalle leiripaikallemme Coral Baylle, ihan kunnolliselle leirintäalueelle ja kävimme testaamassa snorklausvälineemme ennen illallista. Kolmannen päivän pyhitimme kokonaisuudessaan Coral Bayn ihastelemiseen. Minä menin Manta ray (=rausku) + snorklausreissulle. En voi sanoa kunnolla nähneeni rauskuja, mutta muut lmeisesti näkivät ne. Minä näin jotain epämääräistä tummaa... Snorklaaminen Coral Baylla oli sen sijaan aivan uskomattoman upeaa. Koraallit olivat aivan mahtavia ja kaloja oli vaikka kuinka paljon. Coral Baylla on luonnollinen korallihain hampaidenpuhdistuasema (pieniä kaloja, jotka puhdistavat haiden hampaat) ja sen ansiosta näimme kolme haitakin! Olen aivan myyty vedenalaisesta maailmasta ja suunnittelenkin nyt sukelluskurssille menemistä :) Matkalla takaisin rannalle näimme myös ryhmän delfiinejä ja illalla kävellessämme rannalla näimme aivan valtavasti haita. Coral baylla on haiden hoitoalue, joten toisessa päässä rantaa ui satoja ja satoja pieniä haita (n.1m). Kuinka siistiä! Päivän päätteeksi goonasimme (goon = halpa hedelmäviini) itsemme varmistaaksemme parhaan mahdollisen olotilan seuraavan päivän bussireissulla.

Coral Bayn jälkeen jatkoimme matkaa Mandu Mandu Gorgelle (rotko, sola) jossa tutustuimme WA:n luontoon. Pahin vihollinen matkan aikana löytyi tällöin. Saatanallinen piikikäs spinifex ruoho, jota oli kaikkialla koko ajan. Sain ruohosta pahoja vammaoja jalkoihini ja käsiini. Spinifex seurasi meitä Perthiin saakka. Mandu Mandussa kävelyn jälkeen pääsimme uimaan Yardi Creekiin. Vesi kulki kahden jyrkänteen välissä ja toinen ryhmänvetäjämme Aaron The Australian Bushwalker, joka ei lähes koskaan käytä kenkiä, vaan kulkee paljain jaloin, kiipesi jyrkänteelle ja hyppäsi veteen. Tietysti me kaikki seurasimme perässä. Muutama seurasi Aaronia myös erittäin korkealle jyrkänteelle (n.15m)ja hyppäsi sieltä. Katselin touhua ja toivoin, että kenellekään ei sattuisi mitään. Aaron kielsi meitä kertomasta kaikkea yliopistolle. Leiriydyimme yöksi luonnonpuiston (iso alue, jossa solat ym.olivat) leirintäpaikalle. Nukuimme yön rivissä hiekkadyyneillä tähtien alla. Yö oli muuten täydellinen, mutta minun kesämakuupussini ei ollut riittävän lämmin ja kirosin yöllä sitä, etten vuokrannut yliopiston makuupussia.

Seuraavana päivänä snorklasimme Turquoise Baylla ja kävimme iltapäivällä täydentämässä ruokavarastojamme supermarketissa. Leiriydyimme ihka oikealla leirintäalueella, jossa pääsimme suihkuun! Vietimme iltaa baarissa katsoen footya, josta en vieläkään tajua, enkä oikeastaan haluakaan tajuta mitään. Istuin selkä valkokankaaseen päin ja join siideriä. Seuraavan aamun herätys oli taas käsittämättömän aikaisin. Lähtö oli 5.30 ja sitä ennen piti purkaa leiri ja pakata bussi.

Kuudentena päivänä suuntasimme Karinjini National Parkiin, jossa pääsimme uimaan upeaan solaan. Pääsimme taas seikkailemaan eräoppaamme Aaronin kanssa luonnossa. Yritimme löytää käärmeitä tai muita örkkejä, mutta tuloksetta. Parasta paikassa oli vettä täynnäoleva kivikuoppa, jonne hypimme parin metrin korkeudelta. Minä näppäränä hyppäsin melkein seinää päin. Kuulema ei kannata ponnistaa hypätessään pieneen koloon...

Illaksi leiriydyimme Australian erämaahan, jossa tutustuimme toiseen vihilliseemme punaiseen likaan (red dirt). Tämän leirin jälkeen punaista shittiä oli joka paikassa, kaikissa varusteissa, ruuassa ja ihmisten vaatteissa ja naamassa. Loppumatkasta kukaan ei enää oikeastaan välittänyt puhtaudesta pätkääkään. Punashittiä kun ei voinut välttää, vaikka olisi yrittänyt.

Seuraavana kahtena päivänä kävimme erillaisessa solissa Karijini National Parkissa. Paikat olivat todella upeita! En tosin olisi uskonut, että niihin pääseminen vaatii ihan oikeasti kunnon kiipeämistä ja fyysisiä suorituksia. Kiipesilimme päivittäin vaikeissa paikoissa ja ihmettelen, että kaikki selvisivät ilman kummempia tapaturmia. Pari vuotta sitten joku lihava tyttö oli tosin vastaavalla reissulla pudonnut jyrkänteeltä ja saanut aivovamman. Oli kuulema viettänyt pari kuukautta koomassa sairaalassa...

Osa kiipeilyistä oli ihan kunnolla haastavia ja siksi eräs saksalainen ryhmämme jäsen päätti olla vielä aamullakin kännissä.

Reissuun mukaan ostetut märkäkengät tms. osoittautuivat jokaisen dollarin arvoiseksi ($10). Käytin niitä joka päivä ja loppureissusta ne olivatkin niin rikki, että vippasin ne roskikseen. Hauskaa oli, että 90% ryhmämme jäsenistä oli ostanut samat kengät samasta kaupasta ja lähes koko ryhmä tepasteli samanlaisissa jalkineissa.

Vietimme viimeistä iltaa ison leiritulen äärellä pelaten "never have I ever"-peliä. Aina jos oli tehnyt asian piti ottaa huikka. Lopputulos oli, hmm... no oli.

Reissulla oli jotain ärsyttävääkin. Olimme 2-4 hengen ruokaryhmissä ja minun ja Janneken ryhmässä oli kiinalainen Wei. Alkuun Wei vaikutti vain hiljaiselta ja hyvin aralta, mutta melko pian saimme huomata, että hän oli täysin kykenemätön mihinkään. Teltan pystyttäminen tai purkaminen ei onnistunut. Ruuan valitseminen kaupassa ei onnistunu, puhumattakaan ruuan valmistamisesta. Wei ei myöskää kyennyt löytämään kylmäboxista juustoa, koska se ei ollut ihan päällimmäisenä. Edes täydellisten ohjeiden kanssa hommasta ei tullut mitään. Eräänä iltana olin valmistamassa meille ruokaa trangialla ja käteni olivat täynnä töitä. Pyysin vieressä paikallaan ruokaa odottavaa Weitä hakemaan minulle kylmästä yhden siiderin. Ei kuulema sopinut, koska hän ei tiennyt millaisia ne ovat. Minulla oli sopivasti yksi tyhjä pullo vieressäni ja näytin sitä Weille. Siltikään hän ei suostunut hakemaan yhtä pulloa minulle vaan jatkoi vain ruuan tuijottamista. Tämän jälkeen saatoin ehkä sanoa jotain ilkeää hänelle kun rupesi käpy palamaan...

Vietin reissun jälkeen 4 päivää Perthissä. Olin suurimman osan ajasta niin väsynyt, että en jaksanut edes puhua muille. Perth oli kuitenkin oikein kiva kaupunki. Nautiskelin siitä makoilemalla huippu-upeassa puistossa kuunnllen rauhallista live-musaa. Oli ikävää palata takaisin kylmään Melbourneen.