perjantai 7. joulukuuta 2007

Töitä ja työmuotia

Olen ollut nyt töissä reilun viikon. En ole varma jatkuuko työt ensi viikolla vai ei. Saa nähdä. Töiden tekeminen täällä ei ole yhtään sen kivempaa kuin Suomessa. Ajattelinkin tästä eteenpäin panostaa vain rahan keräämiseen, jotta voin matkustaa Great Barrier Reefille ihmettelemään luonnon kauneutta.

Aloittaessani Deloittella ihmettelin kun kaikilla miehillä siellä oli kamalat poskiviikset, sellaiset suun ympäri menevät. En kysellyt asiasta enempää, ajattelin, että se on joku osaston inside läppä tai jotain. Perjantaina kävi ilmi, että työporukat olivat keränneet rahaa hyväntekeväisyyteen November nimisen tapahtuman merkeissä ja tämän tapahtuman teemaan kuului viikset. Perjantaina Deloittella tarjoiltiin kuun vaihteen kunniaksi juomia ja ruokaa. En jäänyt ilman. Pääsin myös mukaan itse Movember bileisiin. Oli hauskaa!

Töissä pitää olla pukeutunut asiallisiin vaatteisiin ja jouduinkin hieman shoppaamaan uuden työpaikan kunniaksi. Kaikki puserot ovat täällä mallia mama, kuten jo aikaisemmin kerroin. Ihan hyvä mulle. Saan suklaavararenkaan piiloon muiden tuomitsevilta katseilta. Kävelen töihin aamuisin keskustan läpi ja trendinä näyttää olevan että kaikki pukumiehet ja -naiset menevät töihin jakkupuvuissaan ja juoksulenkkarit jalassa. Se on musta hauskaa, joskin käytännöllistä. Lenkkarit ovat muutenkin trendijuttu ja niitä käytetään kaikkien vaatteiden kanssa. Myös mekkojen. Tässä vinkki ensi keväälle.

1 kommentti:

Asta kirjoitti...

siis mallia juoksulenkkari? en rupee.
mukavaa toista adventtia! siellä ei varmaan kovin jouluiselta näytä mutta älä välitä, ei täälläkään. Sataa vettä ku aisaa ja joet tulvii. kiitos talvesta.